Jokainen suupala ratkaisee

Olipa kyseessä sitten kasvisnugetti, leivitetty kalapuikko tai tahmea kanafilee, leivityksellä on ratkaiseva rooli ruokaelämyksen tuottamisessa ja siihen vaikuttavat myös maku, rakenne ja väri. Elintarvikeratkaisujen asiantuntijoina varmistamme, että leivitys tarttuu kauniisti ja kypsyy täydellisesti kaikissa valmistusmenetelmissä, teollisuuslaitteista kotiuuniin tai kiertoilmakypsentimeen.

ENEMMÄN KUIN MAKU

Leivitteemme eivät ole ainoastaan makuelämyksen kannalta keskeinen erottava tekijä, vaan ne voivat myös parantaa merkittävästi leivitettyjen tuotteiden ravitsemuksellisia ja ympäristöominaisuuksia. Kehitämme esimerkiksi leiviteratkaisuja, jotka vähentävät rasvan imeytymistä paistamisen aikana sekä sisältävät suolistoystävällisempiä kuituja. Olemme sitoutuneet luomaan leivitteitä, jotka ovat hyviä sanan jokaisessa merkityksessä: hyviä ihmisille ja hyviä ympäristölle.

leivitettyä ruokaa

Gluteenittomat leivitteet ovat lippulaivatuotteemme

Olemme pysyneet gluteenittomien leivitteiden ja sidosaineiden valmistuksessa edelläkävijöinä jo pitkään. Vuonna 2016 avasimme ensimmäisenä yrityksenä Iso-Britanniaan tuotantolaitoksen, jonka tuotteet ovat ovat gluteenittomia, kanamunattomia sekä maidottomia. Huipputekninen tuotantolaitoksemme määrittää gluteenittomien tuotteiden laatutason. Valikoimaamme kuuluu kaikki mitä tarvitset gluteenittomaan leivitykseen: esijauhot, gluteenittomat taikinaseokset, pintakorput, kuivamarinadit, täyte- ja sidosaineet. Näiden avulla asiakkaamme voivat palvella laajempaa kuluttajaryhmää mausta tai koostumuksesta tinkimättä.

Porkkana-pinaatti zaatar

Leivitysratkaisumme

20230628-potato-31-e1730280185729

Taikinat

Pitkä historiamme jauhoteollisuudessa tarkoittaa, että meillä on laaja osaaminen taikinaleivitteiden tekemisessä. Olemme asiantuntijoita kalan, äyriäisten, siipikarjan, kasvis- ja vihannestuotteiden rapeissa taikinaleivitteissa, ja toimitamme niitä johtaville pikaruokaravintoloille, ruokapalveluyrityksille ja vähittäiskauppiaille.

20230628-potato-37
20220225-nextera-fish-and-chips-2

Paneroinnit

Paneroitu ja uppopaistettu kana on pikaruokaravintoloiden rakastettu klassikko, ja sen oikeanlainen leivitys on ehdottoman tärkeää. Panerointi lisää makua, rakennetta ja mehukkuutta riippumatta siitä, onko kyseessä kokonaiset kananpalaset, kuten siivet, koivet, fileet tai reisipalat, vai massasta muotoillut tuotteet kuten kananugetit, goujonit ja popcorn-kana.

20220225-nextera-fish-and-chips-1
2022116-nextera-vegan-salmon-fish-13

Korppujauhot

Korppujauhot ovat menestyksemme kulmakivi jota johtavat elintarvikeyritykset- ja valmistajat ostavat meiltä tonneittain ja myyvät niistä valmistettuja tuotteita suurille vähittäiskauppiaille, ravintolaketjuille ja pikaruokaravintoloille. Kalapuikot, kanahampurilaiset, kasvipohjaiset suupalat muuttuvat kaikki täydellisen rapeiksi kultaisen korppujauhomme ansiosta. Toimitamme koko leivityskokonaisuuden, joten jos tarvitset tartuntataikinaa, joka sopii täydellisesti yhteen korppujauhopäällysteesi kanssa, kehitämme myös sen.

2022116-nextera-vegan-salmon-fish-6
meat-burger2_2500px

Sidosaineet

Täyte- ja sidosaineet ovat hyvä tapa varmistaa, että lihavalmisteiden, kuten makkaroiden, hampurilaisten, lihapullien ja lihamurekkeen mehukkuus säilyy. Voimme kehittää räätälöityjä täyteaineita, jotka tuovat toiminnallisia hyötyjä ja tekevät lihasta riittävämpää, jolloin voit tehdä enemmän katetta ilman, että syömiskokemus kärsii.

meat-burger1_2500px
halve-kip-alabama-white-4-e1730282050922

Marinadit

Vie maku uudelle tasolle kuivamarinadeillamme, jotka ovat suunniteltu sekoitettavaksi nesteen kanssa elintarvikevalmistajien toimesta. Olipa marinadisi suunniteltu glaseeraukseen, leivitykseen tai ruiskutukseen – me kehitämme räätälöidyn ratkaisun, joka vastaa vaatimuksiisi.

halve-kip-alabama-white-5

LEIVITETYT ELINTARVIKKEET JA KASTIKKEET

Leivitetyt tuotteet yhdessä kastikkeen kanssa luovat ihanteellisen tasapainon maun ja rakenteen välille. Paneroitujen tuotteiden rapea, kultainen ulkopinta nousee uudelle tasolle täydellisen dipin tai kastikkeen ansiosta. Yhdistä rapeat kanafileet vaikka klassisen aiolin tai tulisen srirachan kanssa, kastikkeet tekevät jokaisesta suupalasta mieleenpainuvan. Maukas BBQ-kastike, pirteä valkosipulikastike tai täyteläinen hunajasinappi – meiltä löytyy kastike jokaiseen makuun ja tilanteeseen.

Rapean leivityksen ja maukkaan kastikkeen yhdistelmä tekee jokaisesta suupalasta herkullisen ja yksinkertaisesta ateriasta vastustamattoman.

 

Sovellukset

Kasviproteiinituotteet

Learn more

Lihatuotteet

Learn more

Valmisateriat

Learn more

Snack-tuotteet

Learn more

Perunat

Learn more

Kasvistuotteet

Learn more

Asiantuntemuksemme

Toimimme asiakkaamme oman tiimin jatkeena, ja autamme saavuttamaan tavoitteet – olipa kyse sitten vähäsuolaisesta, gluteenittomasta, kasvipohjaisesta tai clean label -tuotteesta tai seuraavasta suuresta makutrendistä. Kokonaisvaltainen ja integroitu lähestymistapamme tuotekehitykseen perustuu laajaan asiantuntemukseen sekä ainesosista että leivityspohjista, kuten lihasta ja liha-analogeista, perunoista, välipaloista ja muusta.

Syvällinen tietämyksemme viljateknologiasta antaa meille mahdollisuuden valvoa koko valmistusprosessia ja varmistaa näin tuotteiden korkean laadun. Kehittyneiden jäljitettävyysjärjestelmien ja uusimpien käsittelylaitteiden avulla voimme taata vertaansa vailla olevan laadun jokaiseen tuote-erään.

Historiamme

Tiesitkö, että historiamme viljan- ja jauhonjalostuksen alalla juontaa juurensa vuoteen 1857? Jauhojen lämpökäsittelyn varhainen käyttöönotto loi perustan nykyiselle liiketoiminnallemme. Koska olemme keskittyneet vahvasti asiakkaiden tarpeisiin ja sitoutuneet tuoteinnovaatioihin, olemme nousseet johtavaksi toimijaksi maailmanlaajuisilla leivitemarkkinoilla ja olemme maailmanlaajuisesti elintarviketeollisuuden tärkeimpien toimijoiden luotettu kumppani. Nykyään meillä on leivitteisiin erikoistuneita tuotantolaitoksia Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Puolassa, Etelä-Afrikassa ja Thaimaassa.

Lue lisää
185-scaled-1-600x530

Ole yhteydessä

Käy katsomassa miten Solina voi auttaa sinua luomaan maukkaampia, terveellisempiä ja kestävämpiä elintarvikkeita.

Lisätietoja

Kastikkeet

Lue Lisää